Plastoco Oy Ab on porvoolainen muovi- ja metallituotteiden sopimusvalmistaja, joka työllistää 34 henkilöä. Yritys on perustettu vuonna 1980. Se on Suomen ainoa MIM- eli metalliruiskuvalutekniikkaa käyttävä yritys.

Vastuullisuus on aina ollut tärkeä osa Plastocon toimintaa. Vastuullisuustyö on lähtenyt liikkeelle yrityksen johdosta, mutta myös asiakkaiden vaatimuksista.  Yritys on saavuttanut useita vastuullisuuteen liittyviä sertifikaatteja, kuten ISO 9001 ja ISO 14001, sekä pronssitason Ecovadis-arvioinnissa.

Plastocolla ei ole omia tuotteita, vaan kaikki tuotteet valmistetaan asiakkaiden toiveiden mukaan. Plastoco pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan asiakastuotteitten ympäristövaikutuksiin, mm. ehdottamalla ympäristöystävällisempiä raaka-aineita.

WeCircle-hanke on tarjonnut Plastocolle arvokasta tietoa vastuullisuuden ajankohtaisista vaatimuksista ja kehityssuunnista. Vaikka kaikkea opittua ei ole heti otettu käyttöön, hankkeen kautta saadut oivallukset ovat jääneet mieleen ja voivat osoittautua hyödyllisiksi tulevaisuudessa. Lisäksi WeCircle on tarjonnut mahdollisuuksia oppia uutta ja pohtia esimerkiksi muovijätteen kemiallista kierrätystä sekä päästöjen kompensointia, mikä tukee Plastocon jatkuvaa vastuullisuustyötä.

Lue koko yritystarina: https://posintra.fi/referenssit/kohti-kiertotaloutta-plastoco/